tiistai 14. elokuuta 2012

Raksalla tapahtuu

Tästä se nyt lähtee, tai saas nähdä lähteekö =) Ajattelin kokeilla saisinko ylläpidettyä kokonaisen rakennusprojektin verran blogia. Ensin vain opetella käyttämään tätä... 
"Projekti" sai alkunsa keväällä. Suunnitteilla oli kellarillinen mansardikattoinen elementtitalo, tontille nimeltään Onnela. Kannustalolla oli hyvännäköisiä pohjaratkaisuja jo valmiiksi, joten Rauhalasta tehtiin meille muunnos, johon tuli lisäksi kellari pesutiloineen ja autotalleineen. Tämän pohjalta kysyimme muutamalta taloedustajalta tarjousta.
Kannustalon Rauhalaan päädyimme, ehkä siitä oli jonkinlainen mieltymys tullut ettei siitä enää malttanut luopua. Hirsitaloja ja 1,5-kerroksisia harjakattoisia katseltiin mutta eipä niistä molempia miellyttävää ratkaisua löytynyt, etenkään sen jälkeen kun Rauhalan (v. 2000 messuvoittajan) oli nähnyt livenä monellakin asuinalueella. Hintakin yllätti, ehkä se sitten rakentamisen myötä valkenee miksi Kannustaloa kalliiksi sanovat?

Rakentamisen kustannuksia on mietitty ja aina päädytty samaan tulokseen, sitä ei voi tietää vasta kun se talo on rakennettu. Oman työn osuutta on vaikea arvioida, kuten montaa muutakin asiaa. Tavoitteena kumminkin olisi jo vuoden päästä asua Onnelassa, eli yläkerran rakentamisen saa jättää ajankohtaan jolloin kellari ja 1 krs on jo asuinkäytössä.

Työmaa on on edennyt melko hitaasti tässä kesän/syksyn mittaan, mutta talopaketti tuleekin vasta tammikuussa (vielä vasta, mutta eipä aikaakaan niin on jo tammikuu :S ). Tontti on raivattu siltä osin puista ja puskista mitä nyt tähän hätään tarvitsee, ja vanhan talon perustukset on kaivettu alta pois. 

Tällä hetkellä tontilla näyttää siis tältä;



Niitä puita muuten oli jonkin verran, kuvassa näkyy vielä koskematonta "metsää" vasemmalla.
Tiekin tulee jo perille asti;




Ennen rakennusmiesten tuloa tarvitsisi vielä kaivaa kellarin kokoinen reikä tonttikuvassa näkyvien keppien mukaisesti. Rakennusluvatkin olisi tietty hyvä olla, jos meinaa alkaa todenteolla rakentamaan. Alustavasti käytiin jo kuvia näyttämässä, mutta vielä pitäisi lopulliset kuvat ja muut oheiskaavakkeet toimittaa rakennusvalvontaan. Syyskuuhun asti olisi aikaa, sitten alkaa kellarin rakentaminen oikeiden rakennusmiesten voimalla, edellyttäen lupien olevan kunnossa =) Ajattelisi että pienellä paikkakunnalla siihen ei montaa kuukautta menisi.

Pääpiirustuksia saatan ehkä jossakin vaiheessa lisäillä, samoin haluaisin näyttää teille kuvaa miltä tontti näytti ennen kuin sille oli mitään tehty, täytyy vain odotella että saan tietokoneen takaisin takuuhuollosta kaikkine kuvineen päivineen. =/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti