torstai 23. elokuuta 2012

Tapahtui aikaisemmin...

Onnelassa on ennenaikaan ollut tila, jonne vanha tie kulki alhaalla näkyvän kuvan pellonreunaa pitkin. Isompi tie kuitenkin jossain vaiheessa siirrettiin kuvasta vasempaan, jonka jälkeen Onnelaan ei omaa tietä ole tullut perille asti ollenkaan. Kulku kävi naapuritilan pihan läpi, mutta omalle tielle oli kuitenkin oikeudet jotka me käytettiin hyväksi :)


Tien teossa kriittisin osuus oli alkupää, siitä kun oli kannot ja kivet kaivettu niin pohjasta tuli yhtä velliä ja vettä satoi koko ajan.


Nyt pohja ja päällinen murske on tarpeeksi tamppaantunut jotta vois jo levitellä hienomman murskeen pintaan.



Tältä tontti näytti pohjosesta päin katsottuna;



Kunnes...


...ja tontti saatiin edes jotenkin erottumaan;


Olis siinä saanut tosissaan sahan kanssa vääntää kovempikin mies että ois tuommosen aukon saanut aikaseksi. :)

Tässä kuvaa "uudelta" tieltä päin:



Tilanne on onneksi jo raivaamisen osalta melko hyvä, jopa niin hyvä että siihen talo mahtuu kuten aiemman postauksen kuvasta näkyy.

Kaiffareista ei tontilla ollut pulaa kun tuulenvirettäkään sinne ei eksynyt :) 




Huomenna saisi viedä muutaman puuttuneen kaavakkeen vielä rakennusvalvontaan, jotta ensi viikolla saisivat asian jo käsiteltyä. Jippii!
Ellei sitten vielä jää jotain paperia uupumaan, niitä kun oli yllättäen monenlaista. Yhden kaavakkeen ehdin jo hukkaamaan niinkin hukkaan kuin jääkaapin oveen ;)
Meillä on nyt KVV-vastaava, vastaava työnjohtaja, pääsuunnittelija, sähkösuunnittelija, sähkömies, LVI-asentaja/suunnittelija, rakennusmiehiä... Puuttuuko vielä jotain?
Yksi asia (sadan muun lisäksi) mikä tässä rakentamisessa pelottaa on jonkin ylitärkeän asian unohtaminen. Ostin vähän isomman kalenterin ihan sitä varten että saisi siihen kirjata ylös kaikki tärkeät numerot ja asiat mitä mieleen pulpahtaa työasioiden lisäksi, mutta sehän ei takaa yhtään mitään.

Ps. Tietokone on palautunut tohtorilta entistä ehompana! Kaikki tiedot tallella mitä osasin kaivata, ihmettelen kyllä kun kovalevy kerran oli hajonnut... (?) Alan ihmiset siis osaa hommansa, kiitos siitä! =)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti