torstai 10. tammikuuta 2013

Toinen ja kolmas pystytyspäivä

Etenee, etenee...

Suuresti ihmettelin kun pystytysporukkaan kuului vain kaksi asentajaa + nosturikuljettaja. Tuleeko loppuporukka vasta myöhemmin vai voiko se talo kasaantua viikon sisällä näin pienellä porukalla?! No kyllä se näköjään voi! Ja toinen suuri ihmetyksen aihe, onko se noin iso?! Onhan se! 
Kuka sen siivoaa?! No minä! :)

Tässä kuvia tokasta päivästä;





Keskimmäinen harjaosa kasattiin maassa aluskatetta ja ruoteita myöten valmiiksi, ja kolmantena päivänä nostettiin paikoilleen.



Eilen illalla kasattiin taas hakitelineitä etuoven molemmin puolin. Onneksi ei ollut iso homma, kun ei tarvinnut ympäri taloa niitä alkaa väsäämään.



Kolmantena päivänä, eli tänään oli näky tämä  =) ;






Tähän voisi sanoa että "siitä se alkaa". =) Ihan vaan muutaman kerran kuultu kommentti, ensimmäisen kerran kun puita alko kaatumaan, ja viimeksi tiistaina kun ensimmäinen elementti oli paikoillaan. Onhan se melko tyhjentävä kommentti, ei paljoa lisättävää.

Toinen tyhjentävä kommentti pulpahti eilen omasta suustani, "sehän näyttää jo talolta", ja tänään toisen kerran mieheni suusta. Ei ole varmaan pystyttäjät  ennen moista kliseetä kuullut. =)

13 kommenttia:

  1. Kaunishan tuo Rauhala tosiaan on. Onko teillä koko talossa ikkunanpuitteet jo valmiina? Saako Kannustaloa erikoisasennuksella niinkin nykyään? Helpottaa valtavasti ulkotöitä, koska niissä on ihan valtava homma.

    Kannustalon asentajien työ on kyllä ammattitaitoista. Meillä oli huikea kaksikko Matti ja Jari, MaJa, ja nautimme joka hetkestä. Pohjalaisempia miehiä saa hakea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuoden vaihteen alusta Kannustalo on alkanut tekemään ikkunanpuitteet jo tehtaan päässä valmiiksi. Meidän onni, että ehti jo tähän meidän pakettiin! =) Yläkerran elementeissä ei ole kaikissa, niistä mistä paneelikin puuttuu niin puuttuu puitteetkin, eli niissä elementeissä missä vain mahdollista on ikkunanpuitteet valmiina.

      Ja täytyy kyllä sanoa samat sanat asennusporukasta, ahkeria ja osaavia nuoria miehiä! =)

      Poista
  2. On kyllä kaunis talo. Pian tekin pääsette sisähommiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se huikea näky ennen tyhjyyttään ammottavalla tontilla. :) Uskomatonta kyllä, pian on sisähommien vuoro! Nopeaa se aika menee...

      Poista
  3. Mansardikatto on ihana <3 komea talo teille tulossa

    VastaaPoista
  4. Vautsi, sehän näyttää jo ihan talolta! siinä onki sitte suunnittelemista sisustuksen kanssa vai onko jo visiot valmiit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...ja tuo tais olla jo kolmas klisee, näin jälkikäteen tekstin lukeneena :D

      Poista
    2. Aika valmiit visiot on jo ;) Mulla on ollu aikaa suunnitella. Eikö oo jännä miten nuo kliseet pulpahtaa ihan huomaamatta! :D

      Poista
  5. Meillä Kannustalon asennusporukko oli kyllä aika tunareita. Harmittaa näin jälkikäteen ettei tullut tarkemmin vahdittua. Pari seinäelementtiä on laitttu niin vinoon, että pitää oikein ihmetellä miten ovat onnistuneet... huonekorkeudella heittoa n. 4 senttiä. Eihän tota silmällä huomaa, mutta tapetointivaiheessa kyllä huomasi. Toinen asia minkä ryssivät oikein urakalla oli aluskatteen asennus. Työ oli tehty niin huolimattomasti, että reikiä yli 30 kpl. Naulapyssyllä tuuletusrimat ammuttu kiinni niin että naula tulee kattoristikon kupeesta ulos. Liian kiire oli kavereilla rätkiä kiinni ei ollut pyssy kohtisuorassa. Korjaustoimenpiteitä tehty vuoden aikana kahdeksan kertaa. Keväällä käyn taas yläpohjassa katsomassa kun lumet sulaa katolta, jos vuotaa niin sitten menee vaihtoon koko aluskate. Vinkkinä vaan että kannattaa seurata tarkasti mitä siellä työmaalla oikein tapahtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä! Tähän asti asennusporukan kädenjälki on ollut hyvää. Yhtä paljon niitä tunareita taitaa tässä maassa olla kun niitä osaajiakin. :) Perustuksienkin teko vaiheessa voi jo tulla nuo 4 sentin heitot, jossakin oli kuuleman mukaan ollut perustuksissa 7 senttiäkin jo heittoa, jolloin asennusta ei oltu pystytty aloittamaan.
      Toivottavasti ei tarvitse alkaa aluskatteen vaihtoon, siinä vasta urakka, kun luulee jo kertaalleen talon valmistuneen! Toivotaan parasta! =/

      Poista
  6. Hei! Löysin blogiisi monen mutkan kautta. Kiva päästä seuraamaan projektianne. Meillä talo valmistuu jo kuuden viikon kuluttua (ainakin toivottavasti) joten vähän eri vaiheessa mennään. Mutta meilläkin tällainen vähän perinteisempi puutalo, ja paljon siivottavaa tulossa minullekin. :) Onnea matkaan!

    www.kotiin-villafridhem.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukava kun jätit jäljen käynnistäsi! :) Teillä näyttää olevan urakka jo hyvällä mallilla! Ja kaunis talo tulossa, täytyy lueskella joskus ajan kanssa myös teidän projektia! :)

      Poista