maanantai 20. lokakuuta 2014

"Muutamia" viikkoja takana uudessa kodissa

Muutimme jo alkuvuodesta suurimman osan tavaroistamme uuteen kotiin. Meillä kun tosiaan kaikki kalusteet ja omaisuus oli pahvilaatikoissa "anoppilan" kellarissa 2012 marraskuusta asti :) Nyt kun on jonkin aikaa jo omillamme oltu, omassa kodissa, en voisi enempää tykätä tästä paikasta ja kodista mihin olemme asettuneet <3 "Keskellä ei mitään" on mun ja meidän paikka ;)


Lässytyksestä mielenkiintoisempaan, eli tässä kuvia ruokailutilasta ja keittiöstä;












Kuten kuvista voi päätellä, Ikeasta on tarttunut mukaan Henriksdal tuolit jotka ovat löytäneet hyvin paikkansa. Olivatkin melko isoja! Niitä tuli 8 kpl mukaan mutta melko ahdasta on jos niitä kaikkia tuossa pöydän ympärillä pitää. Toimikoot ne muutama vierasvarana. Ehkä joskus löydämme jostain semmoisen molempia miellyttävän 8 hengen neliön mallisen ruokapöydän. Nykyinen ruokapöytä on anoppilan jäämistöä joka oli ennen pyökin värinen, vein sen isäni käsittelyyn (taas) ja siitä tuli niin hyvä että unohdettiin tykkänään uuden pöydän katselu. Tällä mennään niin kauan kun pöydän kansi on puhki kulutettu ;) Jonkinlaiset tabletit pitäisi hommata "suojaksi".

Samaan Henriksdal- sarjaan kuuluvat jakkarat tuli myös keittiön saarekkeen ääreen. Loistava paikka mutustaa aamupalaa :) Keittiön valkoiset matot on Jotexin "Plain"- muovimattoja, pysyy hyvin paikallaan ja helppo pitää puhtaana kun on keittiöstä kumminkin kyse. Ikkunalle sijoitetuista lampuista oli aikaisemmin jo puhetta täällä.

Siinäpä ne suurimmat hankinnat mitä on tehty näihin tiloihin. Sen verran olen kumminkin ehtinyt jo sisustella, että keittiön verhot ja matot on vaihtunut aika usein (kolmesti ? ) :D Muutamat matot sotkettu ja todettu että ei onnistu. Nyt olen tyytyväinen, ja näillä mennään (niinkin yksinkertaista kuin pelkkää valkoista).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti