keskiviikko 29. elokuuta 2012

Pääpiirustuksia



Tässä alkuperäisen Rauhalan pohjakuvat, josta mallailtiin meille sopiva koti;





Kuva napattu Kannustalon sivuilta.


Miehellä oli toiveena (jonkin sortin pakkomielteenä ;) ) saada kellari, jonka yhteyteen autotalli. Heräsi mielikuvat lumipyryn jälkeisestä aamusta, kun ei tarttis rämpiä autollensa! Tällä hetkellä kun auton joutuu kaivamaan lumikasan tai jään alta niin autotallista kellarissa aiheutu itse kullekkin pakkomielle. Noh, sehän toteutetaan, kerran joka tapauksessa autotalli pitää olla :) Portaita jouduttiin hieman sovittamaan eri paikkaan jotta saatiin kahdelle autolle tilat. Lisää päänvaivaa aiheutti pesutilojen siirtäminen kellariin, eikä sauna ole mitään ilman puukiuasta. Kyllä se hormi sitten paikkansa löysi kun aikansa pyöritteli kolmessa kerroksessa. Puolen vuoden aikana kehittyi idea myös katoksesta talon yhteyteen, mikä (periaatteessa) olisi helppo jatkaa autotallin etupuolelle ontelolaatoilla joista tulee myös välipohja. Tässä siis lopputulos;





Ensimmäiseen kerrokseen jouduttiin tekemään muutoksia kellarin takia;
Kodinhoitohuone saatiin vähän suuremmaksi pesutilojen siirryttyä kellariin ja portaiden paikan vaihtuessa vessa siirrettiin toiselle puolelle eteistä. Keittiö- ja muista kalustesuunnitelmista lisää ehkä myöhemmin :)









Tämä porras/hormi pelleily aiheutti myös 2.kerrokseen muutoksia, sen lisäksi että vessan kulkua muutettiin vaatehuoneesta aulaan, toinen pienempi vessa jätettiin pois, sekä toinen parveke jätettiin pois. Eipä sitä ole aikaisemminkaan vaatehuoneessa vessaa kaivannut :)




Lopputuloksena julkisivut näyttää tältä;





Hyvä puoli Kannustalossa on se, että tietää mitä saa (ulkonäöllisesti).



Fiiliksiä vielä eiliseltä päivältä tontilla:



...Tästä lisää piakkoin... =)

torstai 23. elokuuta 2012

Tapahtui aikaisemmin...

Onnelassa on ennenaikaan ollut tila, jonne vanha tie kulki alhaalla näkyvän kuvan pellonreunaa pitkin. Isompi tie kuitenkin jossain vaiheessa siirrettiin kuvasta vasempaan, jonka jälkeen Onnelaan ei omaa tietä ole tullut perille asti ollenkaan. Kulku kävi naapuritilan pihan läpi, mutta omalle tielle oli kuitenkin oikeudet jotka me käytettiin hyväksi :)


Tien teossa kriittisin osuus oli alkupää, siitä kun oli kannot ja kivet kaivettu niin pohjasta tuli yhtä velliä ja vettä satoi koko ajan.


Nyt pohja ja päällinen murske on tarpeeksi tamppaantunut jotta vois jo levitellä hienomman murskeen pintaan.



Tältä tontti näytti pohjosesta päin katsottuna;



Kunnes...


...ja tontti saatiin edes jotenkin erottumaan;


Olis siinä saanut tosissaan sahan kanssa vääntää kovempikin mies että ois tuommosen aukon saanut aikaseksi. :)

Tässä kuvaa "uudelta" tieltä päin:



Tilanne on onneksi jo raivaamisen osalta melko hyvä, jopa niin hyvä että siihen talo mahtuu kuten aiemman postauksen kuvasta näkyy.

Kaiffareista ei tontilla ollut pulaa kun tuulenvirettäkään sinne ei eksynyt :) 




Huomenna saisi viedä muutaman puuttuneen kaavakkeen vielä rakennusvalvontaan, jotta ensi viikolla saisivat asian jo käsiteltyä. Jippii!
Ellei sitten vielä jää jotain paperia uupumaan, niitä kun oli yllättäen monenlaista. Yhden kaavakkeen ehdin jo hukkaamaan niinkin hukkaan kuin jääkaapin oveen ;)
Meillä on nyt KVV-vastaava, vastaava työnjohtaja, pääsuunnittelija, sähkösuunnittelija, sähkömies, LVI-asentaja/suunnittelija, rakennusmiehiä... Puuttuuko vielä jotain?
Yksi asia (sadan muun lisäksi) mikä tässä rakentamisessa pelottaa on jonkin ylitärkeän asian unohtaminen. Ostin vähän isomman kalenterin ihan sitä varten että saisi siihen kirjata ylös kaikki tärkeät numerot ja asiat mitä mieleen pulpahtaa työasioiden lisäksi, mutta sehän ei takaa yhtään mitään.

Ps. Tietokone on palautunut tohtorilta entistä ehompana! Kaikki tiedot tallella mitä osasin kaivata, ihmettelen kyllä kun kovalevy kerran oli hajonnut... (?) Alan ihmiset siis osaa hommansa, kiitos siitä! =)




tiistai 14. elokuuta 2012

Raksalla tapahtuu

Tästä se nyt lähtee, tai saas nähdä lähteekö =) Ajattelin kokeilla saisinko ylläpidettyä kokonaisen rakennusprojektin verran blogia. Ensin vain opetella käyttämään tätä... 
"Projekti" sai alkunsa keväällä. Suunnitteilla oli kellarillinen mansardikattoinen elementtitalo, tontille nimeltään Onnela. Kannustalolla oli hyvännäköisiä pohjaratkaisuja jo valmiiksi, joten Rauhalasta tehtiin meille muunnos, johon tuli lisäksi kellari pesutiloineen ja autotalleineen. Tämän pohjalta kysyimme muutamalta taloedustajalta tarjousta.
Kannustalon Rauhalaan päädyimme, ehkä siitä oli jonkinlainen mieltymys tullut ettei siitä enää malttanut luopua. Hirsitaloja ja 1,5-kerroksisia harjakattoisia katseltiin mutta eipä niistä molempia miellyttävää ratkaisua löytynyt, etenkään sen jälkeen kun Rauhalan (v. 2000 messuvoittajan) oli nähnyt livenä monellakin asuinalueella. Hintakin yllätti, ehkä se sitten rakentamisen myötä valkenee miksi Kannustaloa kalliiksi sanovat?

Rakentamisen kustannuksia on mietitty ja aina päädytty samaan tulokseen, sitä ei voi tietää vasta kun se talo on rakennettu. Oman työn osuutta on vaikea arvioida, kuten montaa muutakin asiaa. Tavoitteena kumminkin olisi jo vuoden päästä asua Onnelassa, eli yläkerran rakentamisen saa jättää ajankohtaan jolloin kellari ja 1 krs on jo asuinkäytössä.

Työmaa on on edennyt melko hitaasti tässä kesän/syksyn mittaan, mutta talopaketti tuleekin vasta tammikuussa (vielä vasta, mutta eipä aikaakaan niin on jo tammikuu :S ). Tontti on raivattu siltä osin puista ja puskista mitä nyt tähän hätään tarvitsee, ja vanhan talon perustukset on kaivettu alta pois. 

Tällä hetkellä tontilla näyttää siis tältä;



Niitä puita muuten oli jonkin verran, kuvassa näkyy vielä koskematonta "metsää" vasemmalla.
Tiekin tulee jo perille asti;




Ennen rakennusmiesten tuloa tarvitsisi vielä kaivaa kellarin kokoinen reikä tonttikuvassa näkyvien keppien mukaisesti. Rakennusluvatkin olisi tietty hyvä olla, jos meinaa alkaa todenteolla rakentamaan. Alustavasti käytiin jo kuvia näyttämässä, mutta vielä pitäisi lopulliset kuvat ja muut oheiskaavakkeet toimittaa rakennusvalvontaan. Syyskuuhun asti olisi aikaa, sitten alkaa kellarin rakentaminen oikeiden rakennusmiesten voimalla, edellyttäen lupien olevan kunnossa =) Ajattelisi että pienellä paikkakunnalla siihen ei montaa kuukautta menisi.

Pääpiirustuksia saatan ehkä jossakin vaiheessa lisäillä, samoin haluaisin näyttää teille kuvaa miltä tontti näytti ennen kuin sille oli mitään tehty, täytyy vain odotella että saan tietokoneen takaisin takuuhuollosta kaikkine kuvineen päivineen. =/